YHDISTYS

Yhdistyksen johtokuntaa: Annika Viitanen, Jenni Viitasalo (sihteeri) ja Sirpa Bertling (puheenjohtaja) Kädentaidon keskiviikossa 2021


Ruoveden Noitakäräjät Ry on vapaaehtoisvoimin toimiva yhdistys, jonka sääntöjen mukainen tarkoitus on ylläpitää, järjestää ja kehittää Ruoveden kulttuurikesän tunnetuinta ja pitkäikäisintä tapahtumaa, Ruoveden Noitakäräjiä yhteistyössä Ruoveden kunnan ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa. 

Yhdistys toimii täysin erilaisten avustusten ja jäsenmaksujen varassa, eikä esimerkiksi toiminnasta vastaava johtokunta nosta kokous- tai muita palkkioita.

Sen sijaan kaiken tekemisen takana on vahva talkoohenki ja loppumaton halu pitää yllä ruovesiläisille, kesäasukkaille ja vierailijoille jo kovin tärkeää kesätapahtumaa, vuosi toisensa jälkeen. 


Kaudella 2023 Ruoveden Noitakäräjät Ry:n johtokuntaan kuuluvat

Sirpa Bertling, puheenjohtaja

Annika Heinonen, varapuheenjohtaja

Jenni Viitasalo, sihteeri

Sanni Isomäki, markkintointi- ja jäsenvastaava

Pauli Paananen

Ville Vauhkonen

Hanna Pohja

Voit auttaa meitä toiminnassamme liittymällä yhdistyksemme jäseneksi. Maksamalla vuosittaisen jäsenmaksun autat meitä järjestämään koko käräjäviikon täydeltä maksutonta ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisille. Samalla olet oleellisena ja äärettömän tärkeänä osana edistämässä Ruoveden tapahtumakesää ja kulttuurielämää.

Ruoveden Noitakäräjät Ry:n jäsenmaksut vuonna 2023: 

Henkilöjäsen 10€ / vuosi 
Henkilöainaisjäsen 100€ (kertamaksu)
Kannatusjäsen 20€ (kertamaksu)
Yritysten tukimaksu 50e / vuosi
Yritysten ainaisjäsenyys 350€ (kertamaksu)

Voit liittyä jäseneksi helposti liittymislomakkeella. Lähetämme sinulle laskun ensisijaisesti sähköpostiin, mutta tietenkin myös paperilasku on mahdollinen. Voit lopettaa jäsenyyden koska tahansa ottamalla meihin yhteyttä. Jäsenyys ei velvoita sinua mihinkään.

Huom! Yritys tai yhteisö! 
Kun liitytte yhdistyksemme tukijaksi (joko kertamaksulla tai pienemmällä vuosimaksulla), toimitamme teille komean diplomin vaikkapa yrityksenne seinälle laitettavaksi. Näin voitte näyttää myös asiakkaillenne tukevanne paikallista yhdistystä ja kulttuuritoimintaa. Lupaamme myös näkyvyyttä Facebookissa, kotisivuillamme ja käräjäkojullamme.

Tervan myyntiä Pyynikkilän Käräjäpäivässä poikkeuskesänä 2020.
Käräjänaisia viemässä vuoden 2021 Noitaa, Anna Aminoffia tuomiolle. Vasemmalla Jenni Viitasalo (sihteeri), oikealla Hanna Pohja.

Muista seurata meitä myös Facebookissa!